|
Jukolan viesti - yleistä
JUKOLAN VIESTI on yleisnimitys 7-osuuksiselle miesten suunnistusviestikilpailulle ja 4-osuuksiselle naisten
kilpailulle, jolla on myös oma nimensä, Venlojen viesti.
Jukolan viesti on yksi maailman suurimmista suunnistuskilpailuista ja viestiä vietiin ensi kerran v. 1949 Helsingin
seudulla. Jukolan viestiä on juostu siitä lähtien joka vuosi ympäri maata eri paikkakunnilla Hankoniemeltä Lappiin ja
Laitilasta Joensuuhun. Alkuvuosina viestin lähtöpaikka, vaihdot ja maali sijaitsivat eri paikoissa ja viestiin
osallistuivat vain miehet. Vuonna 1951 viesti juostiin ensimmäisen kerran paikallisena Hollolan lentokentällä ja myös
naiset saivat henkilökohtaisen kilpailun. Vuodesta 1978 alkaen naiset ovat juosseet omaa Venlojen viestiä.
Lisää Jukolan viestistä ja sen
historiasta löydät
Jukolan viestin kotisivuilta, http://www.jukola.com.
Kansainvälinen suurtapahtuma
Sekä Jukolan että Venlojen viesteissä on yhteensä noin 12 000 osanottajaa. Venlojen viestissä joukkueita on viime vuosina
ollut 700-900 ja Jukolassa 1200 - 1400 joukkuetta. Kilpailijat ovat iältään 14 - yli 70 vuotta. Vuosina 2000 -2005 on
tapahtunut Jukolan viestin voimakas kansainvälistyminen. Aikaisemmin joukkueita oli noin kymmenestä maasta, mutta nyt jo
yli kahdestakymmenestä. Eniten ulkomaalaisia osanottajia tulee Ruotsista ja Norjasta. Ulkomaisten osuus on noin 20%.
Jukolan ja Venlojen viestin on voittanut vain suomalais-, ruotsalais- ja norjalaisjoukkue.
Tilastot ja tulokset
Joukkueita huipuista kuntoilijoihin
Jukolan viesti on ensisijaisesti korkealle arvostettu suunnistusseurojen huippujoukkueiden mittelö, johon kaikki maailman
parhaat suunnistajat ja seurat osallistuvat. Valtaosa joukkueista on kuitenkin voittoa tavoittelemattomia, joille osanotto
sinänsä ja maaliinpääsy erityisesti on haaste. Nykyisin viesteihin voivatkin osallistua myös ei-seurajoukkueet, joita
miesten viestissä on jo 20%. Niistä pääosa on työpaikkajoukkueita, mutta mukana on myös erilaisia harrastuskerhoja,
sukujoukkueita, kaveriporukoita yms, jotka ovat kokeneet Jukolaan osallistumisen ja sitä varten harjoittelemisen hienoksi,
yhteiseksi tavoitteeksi. Kisapaikalla on yleensä 30 000 - 40 000 henkilöä; osanottajien lisäksi huoltajia, perheenjäseniä
ja katsojia. He yöpyvät kisan ajan kilpailukeskuksen vieressä tuhansissa teltoissa ja asuntovaunuissaan.
Viestiä viedään illasta aamuun
Jukolan viestissä osuudet ovat noin 7 - 15 km. Kilpailu alkaa kesäkuun lauantaina noin klo 23, joten 2 - 3 osuutta juostaan
otsalamppujen valossa. Voittaja on maalissa sunnuntaiaamuna klo 6 - 7, viimeiset joukkueet juuri ennen kuin maali suljetaan
iltapäivällä noin kello 14. Venlojen viesti alkaa lauantaina iltapäivällä n. klo 15. Osuuksien pituudet ovat 5 - 8 km ja
nopeimmat joukkueet ovat maalissa 3 tunnissa.
Lisää Jukolan viestistä voit lukea
Jukolan viestin kotisivuilla, http://www.jukola.com.
|